Vielä aamulla nainen ja Joel olivat leikkineet puistossa. Vielä aamulla aurinko oli paistanut. Oli syöty jäätelöä, oli naurettu, oli keräilty syksyn punertamia vaahteranlehtiä.

Joel oli kiivennyt korkealle kiipeilytelineeseen ja huutanut:

- Kato äiti!

Ja nainen katsoi. Hänen sisällään tuntui mylläävän. Vuosisadan hirmumyrsky riepotteli sisuskaluja, veti mukaansa mahalaukun kuin kevyen peltikaton. Tuulenpuuska letitti ohutsuolta kuin pullapitkoa. Sappineste voiteli pitkoa, ja luomus oli paistamista vaille valmis.

Yleensä myrskyt nimetään nimipäiväkalenterin mukaan. Tällä myrskyllä ei ollut nimeä. Se vain oli.

- Älä vaan putoa, nainen oli sanonut ja pyyhkinyt hirmumyrskyn runtelemia silmäkulmia.

Nyt puiston olivat vallanneet nuoret. Ne olivat pesiytyneet pitkin nurmikkoa. Oluttölkkejä, mehukattipulloja, tupakkaa. Vähäpukeisten tyttöjen kuulas iho säihkyi kirkkaana puiston toiselle puolelle.

Nainen istuutui penkille odottamaan. Hän oli etuajassa. Oikeastaan hän oli aina etuajassa. Hän oli tullut tähän maailmaankin liian aikaisin. Verinen, huutava mytty oli mahtunut hämmentyneen isän kämmenelle.

Yläasteen ensimmäisissä bileissä tyttö oli juonut väärästä pullosta ja lähtenyt illan päätteeksi lukiolaispojan mukaan. Sen pojan mukaan, joka oli jäänyt kiinni kannabiksen kasvattamisesta, automankkojen varastamisesta ja bussipysäkkien spreijaamisesta. Poika oli puhunut mukavia ja tarjonnut juomista, muuta hän ei ollut illasta muistanut.

Kuukautisia ei kuulunut.

- Ehkä ne ovat vaan myöhässä, äiti oli sanonut tytölle.

Tyttö oli käynyt ostamassa salaa raskaustestin ja teki sen naapurin Liinan luona. Liina oli pari vuotta vanhempi ja kuulemma tehnyt sen monta kertaa aiemminkin.

Testi näytti kahta selkeätä viivaa. Lukiolaispoika hävisi kuvioista.

Äiti itki.

Isä oli sanonut nirhaavansa sen kollin.

Pikkuveli ei ymmärtänyt mistä kaikki vouhkasivat.

Lääkäri ehdotti aborttia.

- Tänne et kyllä sitten sitä kersaa tuo, äiti oli sanonut.

Ja tyttö oli suostunut aborttiin.

Muutama vuosi myöhemmin tyttö oli tutustunut Tomiin. Tom oli ollut kiltti ja kiva.

Kiltti ja kiva, mitä muuta mieheltä voisi kaivatakaan? tyttö oli ajatellut.

Pian tyttö ja Tom viettivät hääyötä. He saivat lapsia, ottivat asuntolainaa. Tom osti auton, kun halvalla sai.

Tytöstä oli tullut nainen. Kiltistä ja kivasta Tomista oli tullut sohvalla makaava lössykkä.

Siinä se haisi ja makasi sohvalla, nainen ajatteli. Ei koskaan saanut mitään aikaiseksi. Paitsi Joelin. Joel oli heidän viimeisin aikaansaannoksensa. Ja viimeinen.

Nainen oli ottanut valokuvan kaupungilla automaatissa. Samalla hän oli tyhjentänyt säästötilinsä. Tom luuli vaimonsa säästävän kesämökkiä varten.

Valokuva ja setelit olivat siistissä nipussa kirjekuoressa. Kirjekuori painoi povitaskussa ja nainen piti vaistomaisesti kättä rinnallaan.

Kello oli tasan. Mies ajoi polkupyörällä puiston läpi ja pysäytti sen naisen kohdalle. Pyörä oli vanha ja läpeensä ruostunut. Se vingahti järkytyksestä, kun mies hyppäsi pois satulasta. Mies nyökkäsi tervehdykseksi. Nainen sanoi hei ja ojensi varovasti kirjekuoren.

- Milloin... Milloin minä saan sen? nainen kysyi.

Mies vilkaisi kelloaan. Kultainen kello roikkui surkuhupaisasti hänen laihassa ranteessaan, josta törrötti luita jokaiseen ilmansuuntaan.

- Viikko.

- Viikko? nainen kysyi ärtyneenä.

- Semmoista se on, mies sanoi ja kohautti olkiaan.

Nainen ojensi miehelle lisää rahaa taskustaan.

- Viisi päivää, mies vastasi ja katseli setelitukkoa hyväksyvästi.

- Viisi päivää. Selvä.

Mies nyökkäsi ja lähti polkemaan. Pian hän muuttui kapeaksi viivaksi, jonka hämärtynyt puisto imaisi sisäänsä. Nainen hävisi samaan tummaan aukkoon.